Salainen putarha

Salainen putarha

Erityisesti kaupunkeihin voisi perustaa pieniä
puutarhoja, sillä monissa paikoissa ei ole hyvää
kunnollista puistoa ja ne eivät ole kovin turvallisia
varsinkaan illalla ja yöllä. Tämä puutarha olisi auki
päivisin varsinkin kesällä ja siellä saisi käydä kaiken
ikäisiä ihmisiä. Puutarhassa on tietenkin oleskelutilaa
mm. katoksen muodossa ja  kasvihuone, jossa voi
kasvattaa erilaisia kasveja ja vihanneksia niin kuin
kasvimaallakin.  Keskellä puutarhaa sijaitsee pieni
lampi, jonka ympärillä on aidat, ettei sattuisi
onnettomuuksia. Puutarhan nurkassa sijaitsee tori,
jossa myytäisiin/tarjottaisiin kasvattamia vihanneksi
ja kasveja.  Puutarhassa toimisi ohjaajia kasvien
kasvattamiseen ja he vastaisivat myös paikan
ylläpitämisestä, joten paikki olisi turvallinen ilman
häiriköitä. Salainen puutarha edistää yhdessä oloa
tapahtumien tavoin, ja koska puutarha on ulkona, saavat
ihmiset raikasta ulkoilmaa. Siellä oppii myös uusia
asioita kasveista ja niiden kasvattamisesta. 

---

Tämä työ on saanut 17 ääntä Ampiainen REMIX-kilpailussa.

---
Äänestä

Kilpailutöitä:

AlapihaKoko luokan tai perheen leikkiveistosSammal SoundJalkapallokenttä (eurooppalainen)Maailman Laajuinen -lehtiKahvikupitPutt-Putt 2AJ-kumpparitKannadan selviytyjätSeurahuone / LuokkahenkiPIENI TEKO TÄNÄÄN!WalumoYstävänhuone / LuokkahenkiMaailmojen siltaSaari saimaanlahden rannallaMielikuvituspaikka3 in 1 -valaisinAlpatjonKoko perheen leikkiveistos, pienoismalliMonen kulttuurin taloEasytomovemakerOlo-taloKohtauspaikka ilmojen päälläPelitaloKaruselliMaskinmaailman iloisin taloILOLIEMISeikkailutaloFrendit kimpas!-lautapeli
 
<< 31 - 60 / 275 >>  

Selaa näyttelyä